Kirpeää

Valkoinen aurinko satoi

peitoiksi

laduiksi

saduiksi,

puuterinpuhtoisuus tuiskusi sisään asti.

Kirpeys raajoissamme saa meidät muistamaan

että olemme elossa.

marraskuussa

Hiljalleen

kutistumme kaikki

pimeyden painon alla,

vetäydymme kyyryyn kylmyyden keskellä.

Katseemmekin kääntyvät sisäänpäin.

Sytytän kynttilät

jotta huomaisin olevani vielä elossa.

Ja sitten unohdun nautinnollisesti nurkkiin lojumaan

tai peiton alle uinumaan

Aamuisin suihkussa hamuan itseeni veden koko lämmön.

Lähde

Vesi rauhottaa mua jollain erityisellä tavalla. Varsinkin järvien rannoilla koen olevani jotenkin tosi kotona. Ja veden äänet. Ne on uskomattoman vangitsevia. Vesi on mulle ilmeisesti myös tärkeä inspiraation lähde. Selatessani sanasäilöjäni löysin nimittäin paljon veteen liittyviä säkeitä. Tässä niistä muutamia:

Sateen jälkeen

seesteisyys

Veden vihreä peili on kotini.

 

Rakastan järveä.

Sitä, kuinka veden ollessa korkealla

sen pinta vaihtaa väriä taivaan mielialan mukaan.

Tapanani bussimatkalla kotiin

On tarkistaa, millä tuulella lähijärvi on.

Viime aikoina se on ollut päilyvää pimeää,

oransseja heijastuksia täynnä.

Veden lempeä, tumma syli.

Hiljaisuutesi
luo levottomuuden luihini.
Tahdon tanssia,
juosta loputtomasti päämäärättä
iäti,
jotta unohtaisin odottaa.

Intiaanikesä

Paahtavat kadut
joihin kukaan ei osaa enää varustautua.
Kesän yllättämät ihmiset heräävät uudelleen onneen,
hämmentyvät.
Auringon kirkkaat säteet piirtävät kirpeät tuulahdukset terävämmiksi

Iltataivaat maalataan oranssein pensselinvedoin.
Hehkuvien päivien jälkeen
illan tuoksu on huumaava.
Päivän ilakointi hajoaa illan huminaan,
jää hiljaisuus.

p.s. Eikö intiaanikesä ookin kirjoitushermoja kutkuttava ilmiö? Ja ihan sananakin kutkuttava?

Ratojen varret notkuvat uusia aamuja

    Irtaannun

    rannasta

    Lähdemme lentoon jalat maassa

    Onko raiteilla siivet?

    Aurinko nousee joka aamu uuden kaupungin ylle

    Irtaannun ajasta

    paikasta

    sadusta

    Kotiudun

    Talon seinässä lukee

    "kein mensch ist illegal"

    yksikään ihminen ei ole laiton

    Maalaan omat kuvani taivaille

    Kuljen merten ja soiden päälle rakennetuilla kaduilla

    Ihmisen tahto kuulua jonnekin, niin suunnaton

    Irtaannun ja kotiudun taas, niin helposti

    Uusi kotini saattaa olla junan istuin

    viisi tuntia

     Näkymä kotini ikkunasta palauttaa minut satuun:

     Vuoret savuavat suoraan pilviksi

     Eksyn ja yllätyn siitä, kuinka voin kotiutua sinnekin minne en koskaan ajatellut päätyväni

           

     Aaltojen vetäytyessä rantakivet palaavat mereen

     kolisevat valuessaan toistensa päälle matkalla kotiinsa

     Niin kuin minäkin lopulta lähden takaisin tuttuun

     Yllättävän kivuttomasti

     Löydän uomani uudessa ja vanhassa, yllättävässä ja tutussa

JUHANNUSRUUSUJA

Unohdin kerätä kukat tyynyni alle ja ajattelin sen olevan terveellistä, turvallista.
Ettei tarvinnut pitää tulevaisuuden jokaista lankaa kädessä.
Nyt kohtalo saattaa yllättää
ja suussa maistuu vereltä ja kukkasilta, elämältä,
kun vihdoinkin uskallan jättää elämän yhden kortin varaan
olla kurkkaamatta nurkan taakse.
Siellä avautuva katu on uutta ihmeteltävää täynnä.

Huoletta

Kesäkuu on hehkuvaa vihreyttä
pyöräni kiitäessä sateessa ilma tuoksuu kuusen kerkiltä
lasten suista kuuntelen totuuksia ja iloisia lauluja
löydän sisältäni minut monen vuoden takaa ja tutut lorut päästäni soimasta
kuinka voi olla uskomatonta pujotella läpimärkien oksien lomassa huolehtimatta.
Koska kotona voi vaihtaa heti kuiviin vaatteisiin

Aurinkounelmia

Tänä kesänä aion
matkustaa Reunalle.
Aion etsiä rusketuksen tuoksua,
poimia kieloista kimpun,
ripustaa harakankelloja hiuksiimme.
Aion nukahtaa keltaisen auringon silmien alle
ja tanssia aamuhämärissä avojaloin,
nukahtaa kadunkulmaan, herätä vasta illankoitteessa.
Sitten pysähdyn hiipuvan taivaan alle
kuuntelemaan.
Sanon sinulle:
huomaatko?
Löysin uuden tuoksun.

Nousevan auringon valo matkaa sisään ikkunoista
Jää läikiksi pimeän tanssisalin pinnoille
kävelemme ympyröitä valkoiseen lattiaan.
Olen kotona.

Kaipauksen talossa

Kaipauksen talossa käsiä lyödään seiniä vasten
maataan lattialla
revitään palasiksi muistoja
kiljutaan
kootaan sirpaleista uudenlainen ruukku.
Lauletaan melankolisia lauluja
katot täyteen
ja piirretään seinille unelmat.
Talossa itketään taivaan tuuliin
sirotellaan suolaa ovenpieliin, ikkunoihin ja haavoihin
joustaan pakoon omia ajatuksia
mutta päädytään takaisin alakerran vessaan.

Kaipauksen talossa seistään avonaisessa ikkunassa
ja haistellaan salaisuuksista täyttyvää yöilmaa.

kevät

Kissojen palatessa kaduille
ryntäämme ikkunaan katsomaan taivaan juuressa hehkuvaa punaa.

Herääminen

iltaisin
katson kasvoja
ja unohdan, etten vielä eilen osannut nauraa.

iltaisin
katson kasvoja
ja muistan, mitä rakkaus on, mitä rauha.
Unohdan, että haurasta on
olla elossa,
olla ihminen.
Ja muistan taas, kuinka hengitetään:
hymyilen, katson ja nauran,
mutta se, mikä on oikeasti erilaista, on
että vihdoinkin näen.

Pimenevään iltaan
katoan mielelläni
sinun silmiisi,
sinun kainalosi alle.
Saanko jäädä sinne yöksi?

Kurotan

liike ei lopu seiniin
tai toukokuun kuudenteentoista

liike asuu lihaksissani,
takoo pääni seinämiä.
se puskee sisään unieni reunamilta.
mieleni ja ruumiini ovat yhtä mutta erikseen.
jos päästän liikkeen johtoon, jääkö mieleni jalkoihin?
osaanko enää elää
mutta osaanko ilmankaan.
onko olemassa vastauksia vai vain kompromisseja?
onko olemassa muuta, kuin tulevaisuus jossa ainoa sana joka jää on JOS?

liike ei lopu sanoihin
se jatkaa sinne, minne sanat eivät yllä.

tähtien takana avautuu
yhä uusia ja uusia tähtitaivaita

ne nähdessäni
kaipaukseni tulla osaksi maailmaa
kasvaa yhä suuremmaksi
ja suuremmaksi

Mitä minä teen jos sieluni on irti?

Tuuli tuivertaa korvissani,
se pääsee suoraan sieluuni asti.
Sieluni haluaisi olla lintu,
karata taivaan kirkkaaseen sineen.
Mutta enhän voi päästää sitä pilvien perään,
sillä mitä minä teen jos sieluni on irti?

Sade kohisee katuja vasten,
se itkee minun seuranani.
Sieluni haluaisi virrata sen mukana
maailman seitsemään mereen saakka.
Mutta enhän minä voi päästää sitä aaltoihin,
sillä mitä minä teen jos sieluni on irti?

Mutta sieluni on irti kuitenkin.
Se juoksee keltaisessa pellossa, aaltoilevan heinän seassa
se laulaa tuulen mukana kovempaa kuin koskaan
se tanssii metsien kanssa, sateen kohistessa kaikkialla.
Kun sieluni on irti, minä ikävöin.